maanantai 26. tammikuuta 2009

Löysin  kuvia Tre Små Rummista ja tuli vanhat muistot mieleen. Vuonna 2001 kolme riuskaa muijaa osti Paraisten keskustasta  satavuotta vanhan teurastamo -ja lihakauppakiinteistön (vahingossa, istuessani kampaajalla). Lapsia meillä on  yhteensä neljätoista ja kun emme oikein tienneet mitä me kiinteistöllä tehdään niin ajattelimme vaikka iltapäiväkerhoa koululaisille. Mutta yhtä sattumalta kuin tulimme kiinteistön omistajiksi, niin samalla tavoin aloitimme sisustus, ompelu ja tapetointipalvelun, korjaamalla vanhoja huonekaluja, ja myymällä niitä ja niiden tyyliin sopivilla tanskalaisilla sisustustavaroilla,( jotka olivat siihen aikaan uutta Suomessa) tekstiileillä, lampuilla, tapeteilla ynm. ja kesällä meillä oli kesäkahvila. Kaikki loksahti kuin  itsestään paikoilleen, aloitimme sillä mitä osasimme jo vuosien takaa, mutta nyt työllistimme itse itsemme. Lainaa tosin jouduimme ottamaan pankista mutta jollei riskejä ota niin ei myös mitään saakaan. Kiinteistö oli tosi huonossa kunnossa,  mutta lattiasta kattoon mm.pinkopahvit, lautalattiat, ikkunat teimme ja korjasimme kaiken itse. Halusimme nähdä pystymmekö siihen. Ja töitä paiskoimme tosissaan yötä päivää. Ilman aviomiehiemme tukea jotka hoitivat perheemme, työnsä ohessa,  emme varmasti olisi jaksanneet. Kolmas muijista hyppäsi kelkasta pois kahden vuoden kuluttua, mutta  kaksi jatkaa edelleen. Ja samalla tavoin kuin ostimme kiinteistön myös myimme sen viime toukokuussa. Elikkä emme olleet koskaan ajatelleet sen myymistä, mutta eräänä päivänä eräs pariskunta tuli ja halusi ostaa koko paikan, niin mitäpä sitä sen enemmän miettimään, vaan tehtiin kaupat. Ja nyt puhaltavat taas uudet tuulet kotinurkilla.

2 kommenttia:

Henna / sooloiluja.com kirjoitti...

Hei,
löytyyköhän tuo kuvassa:
http://4.bp.blogspot.com/_PiaBxRtpmkM/SX4eqByXayI/AAAAAAAAAJU/uu7qiZvlG_8/s1600/100_1530.JPG
oleva säilytyssohva/penkki vielä teiltä? Ja jos, niin saisitko lähetettyä mulle sen mittoja & hintaa?
pyytelee Henna Littoisista

Maria kirjoitti...

Voi että on kaunista!
Missä teidän pihaputiikkinne on? Olisi kiva siellä joskus reissatessa käydä! :)