lauantai 26. syyskuuta 2009

Lapsuuden maisemissa


Tämä pieni vintti on ollut minun innoitukseni kohde, niin kauan kuin vain muistan. Kolmetoistavuotiaana aloitin roinan keräämisen ja korjailun ja se alkoi täältä, elikkä neljäkymmentä vuotta sitten. Samoin tyttäreni ovat omia huoneitaan ja kotejaan sisustaneet täältä löytämillään huonekaluilla. Viimeisin keikkani vintille oli pariviikkoa sitten, kun löysin verannalle piirongin. Aina se oli siellä vintillä kesähuoneessa kököttänyt,  mutta nyt sen aika oli tulla Paraisille. Uusi jalka pitäisi sille sorvata, harmi kun en enää ehdi käymään Paraisten Kansalaisopiston huonekalujen  korjauskurssia, siellä on sorvit ynm. Suosittelen lämpimästi kurssia kaikille kiinnostuneille, siellä on vietetty monia antoisia hetkiä. Mutta nyt alkaa vintti olla tyhjä ja asukkaat muuttamassa kaupunkiin. Ikävä tulee tätä paikkaa.

Useat valmistajat lanseeravat syksyisin uusia upeita tapetti-ja kangaskokoelmia.Eräis näistä uutuuksista on Harleguinin LALIKA, elegantissa mallistossa on hyvin kauniita kuviollisia tapetteja ja yhteensopivia yksivärisiä malleja. Väriskaala on harmoninen ja valoisa. Kirja saapuu meille ensikuun aikana.
Loppuvuoden odotettu uutuus tulee Sandbergilta. NORA-tapettikokoelma on saanut nimensä jo klassikoksi
muodostuneesta Nora-tapettimallista. Kokoelma on tyyliltään skandinaavinen, missä näkyy kansainvälinen ja urbaani vaikutus. Malliston värimaailma on rauhallinen, piristyksenä ripaus indigonsinistä, bordeaux´n punaista ja oliivinvihreää. Näitä värejä täydentävät graafiset musta-valkoiset värimallit. Kirja on meillä marras-joulukuun aikana.

4 kommenttia:

- kirjoitti...

Kauniita tapetteja! Voi, kun olisi nyt jokin paikka joka kaipaisi uusia tapetteja.:)
Aurinkoiset syysterveiset Kaarinasta!:)

Annakaisa kirjoitti...

Heivaan!
Olipas hyvä uutinen, ollaan muuttamassa meidän makkaria alakertaan (vaikka en haluaisi luopua isosta parvekkeellisesta ihanasta makuuhuoneestamme, mutta mitä sitä ei lastensa vuoksi tekis ;)) ja tarvitaan uutta tapettia sinne. Heti kun suunnitelmat etenee (saadaan siis aikaiseksi:)) taidan tulla tapetteja katsomaan.
Yritän tulla pian hakemaan ne pyykkitelineet, aina olen vaan pyörällä tai kävellen ja lapsia mukana..ei sais joulupukin yllätys paljastua.
Ahmin täällä kaksinkäsin suklaata ja maltillisesti muutaman lasin valkoviiniä, kun Tommi vei lapsilauman uimahalliin..ihana rauha!

Tre Små Rum kirjoitti...

Tervetuloa katsastamaan tapetteja ja pyykkitelineet pysyvät myös täällä piilossa. Ei stressiä.
terv.Maiju

Kotivalo kirjoitti...

Haikeaa varmaan luopua tuosta paikasta, ja samalla omista lapsuuden muistoistaan! Meillä yhä Paraisten retki tekemättä, mutta onneksi pian pidätte auki jo sunnuntaisinkin, joten jos paremmin ehtis kun on kahdesta päivästä valita = ) Mukavaa viikkoa!